Kierrätyslannoitteet ovat kierrätetyistä raaka-aineista valmistettuja
lannoitteita, jotka tarjoavat kilpailukykyisen ja ympäristöystävällisen
vaihtoehdon perinteisille kemiallisille lannoitteille.
Oskari Virtasen isännöimällä kasvinviljelytilalla Varsinais-Suomessa Mynämäen Mietoisissa on viljelty sokerijuurikasta jo 11 vuotta. Kuluneella kasvukaudella
juurikasala oli yhteensä 105 hehtaaria ja koko alalla oli KWS:n Conviso Smart- juurikasta.
”Olen ehtinyt kokeilla juurikkaan kanssa monenlaista ja vuosien varrelle on mahtunut hyvin erilaisia kasvukausia”, Virtanen pohjustaa.
Tilalla on käytetty Vehmaan biokaasulaitoksen Humus-tuotetta sokerijuurikkaalle vuodesta 2020 lähtien. Tilan käyttämä kierrätyslannoite syntyy biokaasulaitoksen toiminnan sivutuotteena. Humus on Gasum Perus –lannoitteesta, eli mädätysjäännöksestä eroteltua kuivajaetta. Tuote soveltuu sellaisenaan käytettäväksi maanparannusaineena ja ravinnelisänä pellolle.
”Mielenkiinnon kierrätyslannoitteissa herätti niiden monipuolisuus ja se, että Vehmaan biokaasulaitos on logistisesti niin lähellä”, Virtanen kertoo.
Humuksen Virtanen on levittänyt omalla kalustollaan ja urakoi levityksiä myös muille.
Kierrätyslannoitteet ovat kierrätetyistä raaka-aineista valmistettuja lannoitteita, jotka tarjoavat kilpailukykyisen ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon perinteisille kemiallisille lannoitteille.
Monipuolisesti hyvä tuote
Gasum Vehmaalla syntyvät rikki- ja typpipitoiset kierrätyslannoitetuotteet Humus ja Voimakas sopivat hyvin sokerijuurikkaalle. Humus on Gasum Perus -lannoitteesta eroteltua kuivajaetta ja Voimakas on ravinnerikasta NP-konsentraattia, joka soveltuu mm. sian- ja naudanlietteen, sekä mädätysjäännösten vahventamiseen.
Tuotteita voidaan käyttää joka vuosi juurikkaalle muiden orgaanisten lantojen tapaan.
”Olen käyttänyt Vehmaan Humusta syksyllä kynnöksen alle ja keväällä kylvöpohjaan juurikkaalle ja viljakasveille”, Virtanen kertoo.
Sokerijuurikkaan lisäksi Virtanen viljelee ruista, syysvehnää, tuorehernettä, härkäpapua, kevätviljoja sekä öljykasveja.
Suurimpia syitä kierrätyslannoitteen käyttöön Virtasella ovat lannoitteen edullisuus, paikallisuus sekä maanparannusvaikutus.
”Lisäksi oman kokemukseni perusteella Humuksella lannoitetut juurikkaat ovat suurempia, kuin mineraalilannoituksella ja Humuksesta ravinteet tuntuvat liukenevan paremmin kuivanakin vuonna”, Virtanen jatkaa.
Kattava valikoima tuotteita erilaisiin tarpeisiin
Gasumin biokaasulaitosten sivutuotteina syntyviä kierrätyslannoitteita voidaan laitosten syötteistä riippuen käyttää suoraan sokerijuurikkaalle tai sitten muualla viljelykierrossa.
Suoraan sokerijuurikkaan lannoitukseen soveltuvat Vehmaan, Lohjan, Honkajoen sekä Kouvolan biokaasulaitosten tuottamat lannoitteet.
Huittisten, Turun ja Riihimäen laitosten tuottamia lannoitteita voi käyttää muualla viljelykierrossa, sokerijuurikkaalle ne eivät sovellu syötepohjansa takia.
Kiertoravinteen kautta on saatavilla kolmea erilaista lannoitetta:
• Gasum Perus on lietemäinen lannoite, jonka levittämiseen soveltuu lietelannan
levityskalusto.
• Gasum Humus on Gasum Perus -lannoitteesta eroteltua kuivajaetta, jonka levitykseen soveltuu kuivalannan levitykseen käytettävä kalusto.
• Gasum Voimakas on Vehmaan ja Turun biokaasulaitoksilla syntyvää ravinnerikasta NP-konsentraattia, joka soveltuu mm. karjanlannan ja mädätysjäännösten,
kuten Gasum Perus -tuotteen vahventamiseen.
Toimitusmatkaa esimerkiksi Gasum Voimakastuotteen kohdalla ei kannata säikähtää, koska tuote on kustannustehokas vaihtoehto mineraalilannoitteille vielä 100 kilometrin etäisyydellekin.
Vastuullinen valinta
Kierrätyslannoitteiden hyötyjä ovat muun muassa biomassojen uudelleenkäyttö ja siitä seuraava ravinnepäästöjen väheneminen, uusiutumattomien luonnonvarojen korvaaminen uusiutuvilla sekä kotimainen ravinneomavaraisuus,
joka vaikuttaa myös huoltovarmuuteen.
Yksi merkittävimmistä eduista on maan kasvukunnon parantuminen, sillä kierrätyslannoitteen käytön myötä maassa olevan orgaanisen aineksen määrä lisääntyy.
Ympäristön kannalta kierrätyslannoitteiden etuna tulee huomioida myös niiden valmistuksesta aiheutuvien päästöjen määrät, jotka ovat yli 90 % pienemmät kuin mineraalilannoitteiden valmistuksessa.
Kiertoravinteen asiantuntijat käytettävissäsi
Asiantuntijamme ovat apunasi, ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää ja räätälöimme tarpeisiisi sopivan lannoitusratkaisun!
*Artikkeli on julkaistu alunperin Juurikassarka-lehden numerossa 3/2024.